Karvankasvatustalkoot

Niin sheltti- kuin colliepuolellakin tunteita on kuluvanakin kesänä kuumentanut keskustelu siitä, ajaako vai eikö ajaa - siis sitä turkkia. Nyt ilmojen viilennyttyä ovat ehkä höyryävimmät tunteetkin jo jäähtyneet, joten työnnän lusikkani jälleen kerran soppaan. Miksi meillä päädyttiin ajelemaan, ja miten sitten kävikään?

Yleisimmät perustelut sille, että sheltin tai pk.collien turkkia ei pitäisi ajella, ovat omien kokemusteni mukaan seuraavat (satunnaisessa järjestyksessä):
1. Miksi olet hommannut tällaisen rodun, jos et kerta jaksa huolehtia turkista?
2. Sillä KUULUU olla se turkki, jos sen ajelee niin se koira on ruma / näyttää tyhmältä / on epärodunmukainen!
3. Se turkki suojaa sitä koiraa kuumuudelta!
4. Se turkki ei kasva takaisin / kasvaa liian hitaasti / kasvaa ihan vääränlaiseksi!
5. Kalju koira on alttiina auringonpolttamille, hyönteisille etc etc.

Kun jaksatte lukea meidän karvatarinamme (as far as it goes), löydätte viittauksia kaikkiin näihin perusteluihin. Lähdetään kuitenkin siitä, kun Kiralla vielä oli "ihan kiva turkki."

Kira on ollut siitä mukava sheltti, että se ei ole todellakaan karvan suhteen sieltä pörröisimmästä päästä. Ylläolevassa kuvassa Kiran turkki on sellaisena kuin se oli ennen kuin sterilointi oli vielä ehtinyt kamalasti huonontaa turkinlaatua. Steriloinnin jälkeen Kiralta jäivät kuitenkin karvanlähdöt kokonaan pois, ja paikoin karva alkoi muuttua todella huonolaatuiseksi, karheaksi ja kuolleeksi. Moni kiroaa karvanlähtöjä, minä hyppisin riemusta jos Kiralle sellainen ilmaantuisi.

Kesä -12 oli suhteellisen viileä. Silloin viilensimme Kiran oloa ajamalla vatsakarvat säännöllisesti pois. Viime kesä sen sijaan alkoi näyttää huolestuttavalta juhannuksen tienoilla; Kira käytti suurimman osan päivästä makoilemalla lattian viileimmässä kolkassa, ja helteet olivat vasta edessäpäin! Kun sitten Kuura vielä joutui sairaslomalle ja Kira "joutui" tuuraamaan sitä agilityssä, päätimme kokeilla sitä viilennyskonstia joka oli vielä varastossa; turkin ajamista lyhyeksi (ei siis missään nimessä kaljuksi). Ja mikä koira sieltä kuoriutuikaan! Vilkas, leikkisä, syliin ja sänkyyn tunkeva riiviö! Muutos oli päivänselvä; koiralla oli helpompi olla. Se ei kärsinyt kuumasta enää yhtä paljon kuin aiemmin - kaikesta pelottelusta huolimatta. Kun turkin sisäpuolella on lämmin koira ja ulkopuolella lämmin ilmamassa, niin mistä ihmeestä se turkki itseensä imisi viileyttä jolla se koiraa varjelisi kuumuudelta? Etenkään silloin, kun puhutaan kuivasta, kuolleesta, loputtomaksi läjäksi kertyvästä hormoniturkista! Lyhyeen turkkiin eivät punkitkaan päässeet tarttumaan. Ennen ajelua niitä löytyi pitkälti toistakymmentä, ajelun jälkeen ei oikeastaan lainkaan. Vasta nyt turkin kasvettua on pari punkkia jouduttu irrottamaan.

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Omasta mielestäni Kiran sopusuhtainen rakenne tuli hyvin esiin lyhyessä turkissa. Kauneus on niin paljon muutakin kuin läjä karvaa, ja koira on niin paljon muutakin kuin sen ulkoiset avut. Oikeastaan ainoat asiat, jotka itseäni epäilyttivät ajelemisessa olivat seuraavat; miten pärjään ilman terapeuttista turkinhoitoa (kyllä, nautin turkinhoidosta, eli ajelemisella ei ole mitään tekemistä laiskuuden kanssa!) ja millaisena ja kuinka pian karva kasvaisi takaisin? Koiran turkki kuitenkin uudistuu luonnostaan - vanhaa karvaa irtoaa ja uutta kasvaa tilalle. En ymmärrä miten koiran turkin lyhentäminen voisi vaikuttaa siihen, miten karvatuppi toimii. Aikaa siihen varmasti kuluu, mutta mitäpä meillä olisi jos ei aikaa?

Yllä kuva Kirasta tänään, noin 3,5 kk ajamisen jälkeen. Kuten huomaatte, kyllä se turkki sieltä kasvaa takaisin, eikä näytä juur sen kummemmalta kuin ennenkään. Kasvutahti on ollut oikein hyvä suhteessa ilmojen viilenemiseen; nyt neidin turkki on jo sen verran paksu, että enää se ei tule juurikaan sänkyyn nukkumaan vaan viihtyy viileällä lattialla. Korva- ja tassukarvoja on jo jouduttu parturoimaan, ja turkkia pitää entiseen tapaan harjailla noin kerran viikossa. Mitään palelemisen merkkejä ei ole nähtävissä. Turkki alkaa olla jo sen verran hyvässä vauhdissa, että enää meiltä ei kysellä että "oi, kuinka vanha tuo pentu on?"

Jokainen tekee omaa koiraansa koskevat päätökset itse, minä en neuvo suuntaan tai toiseen. Toivoisin kuitenkin, että tästäkin asiasta voitaisiin puhua asialliseen ja keskustelevaan sävyyn ja järkevin argumentein.

Me odottelemme vielä kärsivällisesti, että millaiseksi turkki lopulta kehittyy. Toistaiseksi en kuitenkaan ole huomannut muita haittavaikutuksia kuin sen, että näyttelyyn ei lyhyellä turkilla ole asiaa. Kirakin on varmaan kärsinyt ihan hirveästi siitä, että olemme joutuneet keskittymään agilityyn ja muihin "ihan tylsiin" harrastuksiin. ;)

"Ja voi jehna kun mie sitten olen söpö!" t. Kira