"Mamma mulla on tyyylsäää!"

Me ollaan viime aikoina pikkaisen lomailtu koko koiraperheen voimin. Martti-mieheke on pitänyt tässä kuussa harvoja lomapäiviään, joten päästiin koko porukalla Kangasniemelle mökkeilemään niin Martin suvun kuin meidän suvunkin mökille. Lienee sanomattakin selvää että pikkuneidit nauttivat olostaan suunnattomasti. Meidän mökillä on iso, rantaa kohti viettävä piha, jossa on aivan erinomaisen mukava juosta ja riehua, eikä tällä kertaa tullut yhteentörmäyksiä peräkärryn kanssa. Martin suvun mökillä käytiin puolestaan tekemässä pieniä remppavalmisteluja, joihin Kuura osallistui lähinnä kepinpureskelumaskotin muodossa.

Emäntä oli kyllä taas tapansa mukaan hieman hermona. Olen nimittäin tuolla mökillä törmännyt suurimpaan ikinä näkemääni kyykäärmeeseen. Omasta puolestani en kyitä pelkää, lähinnä pidän käärmeitä kiehtovina. Koirien lähelle niitä en vain halua, koska nämä hassut puikkokuonot tunkevat neniään välillä vähän vääriin paikkoihin. Etenkin Kira on sellainen täpäkkä tuittupää, että se saattaisi yrittää vaikka napata käärmeen.

Rempparoudailujen jälkeen päästiin meidän suvun mökille tutustumaan suvun uusimpaan nelijalkaiseen; mummoni "adoptoi" taannoin kolmevuotiaan karkeakarvaisen kääpiömäykyn. Kodinvaihdoksen myötä myös nimi vaihdettiin, ja nykyisenä kutsumanimenä toimii Pami. Suureksi hämmästyksekseni Pami osoittautui maailman hellyydenkipeimmäksi sylikoiraksi. Ilman mitään vieraskoreutta se kiipesi syliini saman tien kun istuin sohvalle. Kuuraa se sen sijaan vierasti, varmaankin kun Kuu on niin paljon Pamia suurempi. Kiran kanssa Pamsu sen sijaan yritti leikkiä, mutta Kira ei tajunnut asiaa lainkaan vaan örisi. Että eipä mene kyllä aina ihan kemiat yhteen. Mutta täpäkästi Pami viipotti pienillä tappijaloillaan paimenkoirien perässä koko viikonlopun!





Mökillä on aina paljon tekemistä, ja niinpä aika meni rattoisasti puusavotan kimpussa. Isi ja Martti kaatoivat ja pätkivät koivuja, ja minä pistin niitä klapeiksi. Sunnuntaihin mennessä totesin kuitenkin, että nyt on saatava jo rentoutua sekä tehdä vähän kasviota. Niinpä mentiin laiturille nautiskelemaan Istrualanlammen lämpimästä vedestä, auringonpaisteesta ja vesikasveista.

Kotiinpaluun jälkeen olen yrittänyt keskittyä graduongelmien (eli tietokone- ja motivaatio-ongelmien) ratkomiseen, ja siinä sivussa siivoamaan kotia sekä pitämään treenitauosta tylsistyneet koirat tyytyväisinä. Erityisesti Kuura tuntuu protestoivan agitaukoa - se tulee mörisemään ja örisemään sekä huiskaamaan häntää mun viereen just sen näkösenä että "mennään NYT sinne treeneihin!" Valitettavasti toistaiseksi tarjolla on vain lenkkeilyä, pieniä nouto- ja tokoharjoituksia sekä lämpimillä säillä uintia. Sorry!

Ylimääräistä puuhaa sain maanantaina siitä, kun kaverini tuttavan kämppään edellisenä iltana eksynyt lepakko ei millään löytänyt tietään ulos. Niinpä hätiin kutsuttiin Suomen Chicagon Batgirl. Askartelin paidasta, henkarista, langasta, maalarinteipistä sekä mopin varresta lepakkohaavin ja kävin nappaamassa lepakkoraasun talteen ja vapauttamassa sen metsänlaitaan. Enemmän aikaa taisi kulua asunnon omistajan kanssa rupatteluun - hänellä kun oli työlinjainen auspai, ja harrastuslista oli melko mittava. Juttuja kuunnellessa alkoi itselläkin hieman itää ajatus tokoilusta Kuupperin kanssa... Mutta katsotaan nyt. Jos mulla on syksyllä kaksi aksakoiraa ohjattavana ja ensi kaudella mahdollisesti myös kisattavana, niin aika ja rahat taitavat aika napakasti upota siihen + mahdollisiin metsästysreissuihin. Mutta ainahan voi haaveilla. ;)

Tikkejä, taitoa ja turkinhoitoa

 Meillä ei mennyt juhannus ihan putkeen. Kuura juoksi juhannusaaton aamuna mökin pihassa päin peräkärryä, ja repäisi silmäkulmansa oikein huolella auki. Noh, ei muuta kuin lautalla mantereelle ja eläilääkäriä metsästämään. Jos joku on ikinä yrittänyt saada Savonlinnassa juhannusaattona eläinlääkäriä kiinni, niin tietää hyvin millaisissa fiiliksissä elin muutaman seuraavan tunnin. Lopulta pääsimme Kerimäelle päivystävän eläinlääkärin vastaanotolle. ELL totesi haavan niin syväksi että lihakset näkyvät, joten pakkohan se oli tikata. Saatiin myös antibiootit, kipulääkkeet ja kauluri matkaan, puhumattakaan aika mojovasta laskusta. Onneksi Kuu on ollut maailman kiltein potilas, sopeutui kauluriin todella helposti eikä yrittänyt missään vaiheessa hangata tikkejä tai muuta vastaavaa. Nyt tapaturmasta on liki kaksi viikkoa, ja paraneminen on sujunut hyvin. Maanantaina otin tikit pois omin kätösin. Tämä pikkuneiti on kyllä hämmästyttänyt mut kiltteydellään - ei varmasti ole mukava tunne koiralle, kun se joutuu makaamaan aivan paikallaan kyljellään kun silmäkulmasta nyhdetään tikkejä. Mutta niin vain se onnistui ilman ELL:n apua.

Helteiden vuoksi myös Kira sai uuden lookin. Kuuran saikun aikana Kirsulainen oli tietenkin agilityssä tuuraamassa, ja kauhulla katselin niitä helle-ennusteita. Niinpä päätimme että kiitti, näyttelyt riitti, me keskitytään agilityyn ja siellä turkki on vaan hidaste. Ja kylläpä sieltä turkin alta löytyikin pieni ja pippurinen koira! Virta lisääntyi ja agilityradalla on entistäkin enemmän vauhtia. Toissapäivänä pääsin sitten molempien hauvojen kanssa treenaamaan, ja meillä olikin mitä mainioin päätös elämäni ekalle agivuodelle; molemmat toimivat ihan älyttömän hyvin! Kiran ohjautuvuus oli parempaa kuin ikinä ennen, ja Kuuran kanssa ongelmana ollut A:n kontakti on nyt todella hyvin hallussa. Treenien jälkeen oli todellinen voittajafiilis; meistä tulee vielä hyviä! :) Seuraavaksi jännätään Kuuran terveystarkastuksia, jotka varasin elokuulle. Samalla kerralla tutkitaan silmät, lonkat, kyynärät ja selkä. Kira tulee myös silmätutkimukseen, muut siltä onkin jo katsastettu.

Tänään me kuitenkin otetaan suunta kohti Kangasniemeä, eli meidän toista mökkiä. Me ollaan nimittäin kovaa vauhtia jäämässä Summer Up -festarin jalkoihin, joten evakkoon on lähdettävä. Kun oman kodin  nurkilla hiipii 30 000 teiniä (joista huomattava osa humalassa, pilvessä tai muuten vaan sekaisin) riehumassa, huutamassa, roskaamassa ja rikkomassa pulloja, niin koiranomistajan on parempi hipsiä pois paikalta. Ei kuitenkaan ihan vähin äänin, vaan tänäkin vuonna lähetän valitusvirren tapahtuman järjestäjille. Ihan vain periaatteen vuoksi. Meitä asukkaita kohdellaan niin huonosti, ja ennen kaikkea pidän täysin käsittämättömänä sitä, että luonnonsuojelualueen vieressä voidaan järjestää festari lintujen pesimäaikaan. Viime vuonna jälki oli vähintäänkin karua katsottavaa. Onneksi meillä on paikka johon paeta, tosin kyllä sitä lasinsirua on joka paikassa vielä tapahtuman jälkeenkin.

Mutta nyt kieltäydyn ajattelemasta koko typerää festaria. Keskityn siihen että mulla on edessä pitkä viikonloppu rakkaalla mökillä, sekä maailman mahtavimmat karvakuonot kainalossa. Taidetaan varata vielä kesäksi yksi oma hallivuoro, jotta Kirankin kanssa voidaan itsekseen vahvistella kontakteja. Sillä vauhti on niin kova, että välillä maltti loppuu kesken ja kontaktilta luistetaan ennen lupaa. Eipä haittaa, sillä kontakeja voidaan treenata, mutta intoa ja tekemisen meininkiä olisi vaikeampi korvata. Ja niitä kyllä löytyy, koko porukalta. :)