Ihmisen vaarallisin ystävä?

Lähden aamulenkille koirien kanssa. Hiekkatietä tarpoessani huomaan, että vastaan tulee ilmeisesti lähiseudulla asuva nainen rotikkansa kanssa. Hän komentaa koiran istumaan ja ottaa sitä päästä kiinni. Koira pitää pientä urinaa, mutta tällä kertaa se ei ylly rähinäksi. Pääsemme ohi turvallisesti, mutta jään miettimään tilannetta; entä jos?

Ylläoleva tapahtuma on meille tyypillinen lenkkikokemus muutaman päivän takaa. Itse en ole oikeastaan ikinä pelännyt koiria, mutta tiedostan että mikä tahansa koira voi olla arvaamaton. Ylen ajankohtaisohjelma MOT nosti aiheen esille eilen jaksossa "Ihmisen vaarallisin ystävä". Ohjelmassa esiteltiin kahta Suomessa sattunutta onnetonta tapausta, jossa koira on käynyt ihmisen kimppuun pahoin seurauksin. Samaan syssyyn esiteltiin myös Berliinissä käyttöön otettu 12 koirarodun "musta lista". Kyseisen listan rotuja (mm. bullterrieri, dogo argentino ja fila brasileiro) ei saa tuoda maahan tai käyttää jalostuksessa. Julkisilla paikoilla koiraa tulee pitää kytkettynä ja kuonokopassa, jonka lisäksi koiran omistajan tulee olla suorittanut koiransa kanssa testi, eikä hänellä saa olla rikosrekisteriä.

Amerikanstaffordshirenterrieri eli "amstaffi" on päätynyt Berliinin "mustalle listalle". Kiran mielestä tämä amstaffiyksilö oli ilmeisen vaaraton tapaus.










YLEn tarjoaman tiedon mukaan vaikeasti hallittaviin rotuihin kuuluvia koiria on rekisteröity Suomessa noin 8000. Monet näistä roduista ovat rekisteröintitilastojen valossa yleistyneet maassamme huomattavasti vuosituhannen alkuvuosista - esimerkiksi kanariandoggeja rekisteröitiin vuonna 2003 vain 2, viime vuonna jo 38. Sadan suosituimman rodun listalta löytyy niin staffi kuin amstaffikin. Sen sijaan esimerkiksi rottweilereiden rekisteröintimäärät ovat aivan viime vuosina hieman hiipuneet. Suomessa mitään koira-ajokorttia tai erityisvaatimuksia ei ole kuitenkaan asetettu, ja koiran saa käytännössä myydä kenelle tahansa. Erilaisia tiukennuksia koiranpitoon on kuitenkin esitetty, tiettyjen rotujen täyskiellosta koira-ajokorttiin asti.

Näen ensimmäisenä ongelmana sen, että tietyt suuret rodut leimataan aggressiivisiksi. Rotukohtaista aggressiota tutkittaessa on havaittu, että esimerkiksi chihuahualla ja mäyräkoiralla on keskivertoa suurempi taipumus käyttäytyä aggressiivisesti niin ihmisiä kuin koiriakin kohtaan. Vakavaa aggressiota (puremista tai puremisen yrityksiä) ihmistä kohtaan osoittivat eniten chihuahuat, mäyräkoirat ja jackrusselit. Kohonnutta koira-aggression riskiä esiintyi esimerkiksi akitalla ja pitbullilla. Joillakin koiraroduilla, kuten whippeteillä, berninpaimenkoirilla ja bretoneilla, havaittiin keskivertoa vähemmän aggressiivista käyttäytymistä.

Yksi aggressiivisimmista?

Minä uskon, että mistä tahansa koirasta saa hyvin vaarallisen ja arvaamattoman. Todella paljon on kiinni siitä, kuinka koiraa koulutetaan ja kohdellaan, mutta jalostuksen osuutta on turhaa yrittää selittää pois. Tietyt koirarodut on kehitetty vartioimaan ja suojelemaan, toiset miellyttämään ihmistä, kolmannet haukkumaan hirveä. Erityisen vaarallisen yhdistelmä syntyy siitä, kun iso, mahdollisesti suojelutarkoituksiin jalostettu, koira päätyy taitamattomiin tai jopa julmiin käsiin. Vaikka pienikin koira voi saada tuhoa aikaan - Yhdysvalloista tunnetaan tapaus, jossa piskuinen pomeranian tappoi vauvan - on huimasti todennäköisempää että isoilla leuoilla tehdään pahempaa jälkeä. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että tietyt rodut herättävät pelkoa, ja että niiden kohdalle vaaditaan erityisiä rajoituksia.

Omasta näkökulmastani jonkinlaisia rajoituksia pitäisi kyllä tehdä, mutta ei pelkästään tiettyjen rotujen suhteen. Eläintensuojelullisesta näkökulmasta katsottuna olisi hienoa, jos jokainen koiraa harkitseva joutuisi suorittamaan jonkinlaisen "koira-ajokortin". Näin voitaisiin ehkä vähentää niiden tapausten määrää, joissa koira joutuu täysin osaamattomiin tai muuten sopimattomiin käsiin. Telkkarissa pyörivät lukuisat koirankoulutusohjelmat kertovat siitä, että aivan koiranomistamisen alkeetkin ovat monilta ihmisiltä hukassa - "Kyllä meidän koirat käyvät noin kaksi kertaa viikossa lenkillä, sehän riittää! Ai mitä, että herkkujen avulla voi kouluttaa?" Olisi toki hienoa, jos voitaisiin tehokkaasti seuloa koiranhankkijoiden joukosta pois ne, jotka käyttävät koiraa egonsa jatkeena tai väkivaltaisiin tarkoituksiin. Se, miten erilaisia ajokortteja tai rajoituksia sitten pantaisiin toimeen tai valvottaisiin, onkin sitten aivan eri asia. Paras tilanne lienisi sellainen, jossa jokainen koira - rodusta riippumatta - saisi sellaisen kodin, jossa sen tarpeet ymmärretään ja siitä pidetään hyvää huolta. Idealistista, mutta tässäkin asiassa täytyy kai kurkottaa tähtiin jos haluaa tavoittaa puiden latvat.

Keskustelu ei varmastikaan pääty tähän, eikä pidäkään. Sensaatiomaisia lööppejäkin tullaan varmasti vielä näkemään, ja epäilemättä jatkossakin tullaan tekemään lakialoitteita vaarallisina pidettyjen koirarotujen pidon rajoittamiseksi. Koirien aiheuttamat kuolemat ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, ja useimmiten niihin liittyy laiminlyöntiä tai kaltoinkohtelua myös ihmisen taholta. Pitäisikin muistaa, että lopulta ihmisen vaarallisin ystävä taitaa kuitenkin olla toinen ihminen.

Ystävällinen jätti.

Kuvien koirat eivät liity postaukseen.

Lähteet: 
MOT: ihmisen vaarallisin ystävä
Koiramme 1-2/2014
Duffy ym. 2008: Breed differences in canine aggression
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/27/berliinin-mustan-listan-koirarodut

"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä"

Talvi ei tänäkään vuonna tunnu olevan kiltti, vaikka joitakin ilonpilkahduksia näkyykin kaiken henkisen harmauden keskellä. Pääasiallisesti mennään kuitenkin hyvin alavireisesti. Seuraavassa kuulumisia, hyviä ja huonoja, meidän joulu-tammikuulta.

Fin mva Bartos Polyester 11.11.2002 - 9.12.2013

 Vanha Esteri-muori siis lähti vehreämmille hiirestysmaille. Eräänä päivänä Esteri oli saanut pahoja halvausoireita, eikä pystynyt enää juuri liikkumaan. Eläinlääkäri arvioi, että koiran koko elimistö on vain lopettanut toiminnan, joten Esteri laitettiin uneen. Itselle tämä on kova paikka, eikä vähiten siksi että en ehtinyt Esterin viimeiselle matkalle mukaan. Vaikka jollain tavalla tähän oli ehtinyt varautua, oli lopun äkillisyys kuitenkin järkytys. Vaikka Esteri olikin "collielauman kummajainen", oli se kuitenkin äärimmäisen tärkeä osa perhettä. Onneksi Oliver on suhtautunut asiaan rauhallisesti - vielä muutama vuosi sitten se saattoi lakata syömästä jos Esteri lähti pariksi päiväksi muualle. Esteri pääsee ensi kesänä juuri niin kauniiseen hautapaikkaan kuin on mahdollista - Laukansaaren laineiden äärelle vanhojen kaveriensa Helmerin ja Hodarin viereen.





Helmi tuli taloon

Vanhempani päättivät, että Oliverille halutaan kuitenkin ottaa vielä kaveri. Asiaa edisti sekin, että erityisesti äitini haaveili collienartusta muutenkin. He kuitenkin päättivät, että ottavat mieluusti aikuisen koiran mikäli sopiva kodinetsijä löytyy. Ja löytyihän sellainen - Helmi-tyttönen, keväällä 2v täyttävä soopelineito. Helmiä haettiin kaukaa ja hartaudella, ja melkoinen metsäläinen (peltolainen?) sieltä pohjanmaalta tulikin. Helmi on elänyt tähän asti huskyvaljakkojen, hevosten ja lehmien ympäröimänä. Edellisessä kodissa ei ollut Helmille tarpeeksi aikaa, joten siitä oli päätetty luopua. Kellokoskelle tullessaan Helmi vaikutti hyvin hämmentyneeltä, ja sille monet tavalliset asiat (hihnassa lenkkeily, autot...) olivat ihmeellisiä. Hyvin nopeasti se kuitenkin tuntuu sopeutuvan, ja jo reilun viikon päästä tästä "maailman rauhallisimmaksi koiraksi" luvatusta neidistä oli kuoriutunut riehuva, leikkisä ja topakka tyttö. Tuntuukin siltä, että Helmi on hyvin tyytyväinen uudessa kodissaan. :) Erityisesti Kuuran kanssa se tykkäisi painia ja riehua.


Kuvassa Helmi ja Kuura vierekkäin. Kuvatessa hienoisia haasteita asetti se, että Helmille ei ole ilmeisesti koskaan opetettu paikallaanoloa. Sen sijaan se kyllä istuu, menee maahan ja antaa tassua käskystä. Helmi on suht pikkuinen narttu, selkeästi Kuuraa matalampi, joskin myös huomattavasti pulskempi. Vaan eiköhän ne liikakilot sieltä karise, koska nyt tytöllä on säännölliset lenkki- ja ruoka-ajat elämässään.



Kiran pattipäivitys

Kiran niskasta löytyi viime keväänä pienehkö patti, jonka eläinlääkäri määritti hyvälaatuiseksi kasvaimeksi. Koska siinä kuitenkin on se riski, että se voisi kasvaa (ja oli jo valmiiksi lähellä selkärankaa) tai muuttua pahalaatuiseksi, se päätettiin poistaa kunhan säät viilenevät. Tiistaina Kira kävikin sitten leikkauksessa, ja on vielä kymmenisen päivää sairaslomalla.

 Kuten kuvasta näkyy, niskassa on nyt melkoinen kalju laikku. Haavaa saa pitää näillä keleillä aika tarkkaan suojassa ettei se kastu, ja myöskin ettei ajeltu laikku pääse kovasti kylmettymään. Toisaalta saa vahtia ettei Kira rapsuttele tikkejä (mikään sidetaitos tuossa ei pysy) tai Kuura intoudu hoivaamaan kaveriaan. Onneksi kohta on sentään
 semmoinen, että Kira ei itse yletä sitä nuolemaan.

Tässä vielä lähikuva haavasta. Tikkejä on melkoinen rivi ottaen huomioon, että patti oli vain sormenpään kokoinen. Toistaiseksi haava on pysynyt oikein siistinä, joten toivotaan että se paranee nopeasti. Tikit saadaan pois noin puolentoista viikon kuluttua. Kisoihin ei ole antidopingsäännösten vuoksi asiaa vielä kuukauteen. Mutta eiköhän me jotenkin vielä malteta odottaa. Ei meillä ole vielä lisenssiäkään, koska odottelen että shetlanninlammaskoirat ry hyväksyy jäsenhakemukseni.


Parempaa talvea itse kullekin!