perjantai 10. toukokuuta 2013

Naistenvaivoja

Jaaha, seuraava treenitauko poksahti päälle, kun Kuura päätti aloittaa juoksunsa. Kyllä harmittaa ja rankasti. Tuo neiti ei näköjään malta pitää edes ihan puolen vuoden taukoja. Ei auta muu kuin lähteä ostamaan uusia juoksupöksyjä - edelliset Kuura tuhosi puoli vuotta sitten. Ei ilmeisesti ollut neidille sopiva kuosi. :D Onneksi tuo putsailee itseään aika hyvin, eli ihan hirveän täplikäs meidän lattia ei vielä ole. Olen kuitenkin ajatellut, että seuraavien juoksujen jälkeen leikkautan Kuuran. Jalostukseen se ei joka tapauksessa sovi, ja mielestäni narttukoiran leikkauttaminen on myös koiran terveyden kannalta tärkeää - eipä sitten tule niitä kohtutulehduksia ja nisäkasvainten riski pienenee. Meidän kohdalla nuo juoksut on siitäkin hankalia, että treeneihin ei pääse, eikä voida myöskään vierailla mun vanhempien luona. Myös Kuuran mielialaan ja vireeseen juoksut vaikuttavat ihan selvästi.

Noh, onneksi juoksutkin menevät muutamassa viikossa ohi, ja leikkauksen jälkeen niitä ei tartte enää miettiä. Aina välillä pudistelen päätäni niille ihmisille, joiden mielipide narttukoiriin on se, että "minä en narttua halua, kun niillä on juoksut!". juu, nartulla on juoksut, mutta kokemuksesta voin sanoa sen, että uros kärsii kaikkien lähialueen narttujen juoksut! Kirahan on leikattu jo 1,5-vuotiaana, eli sillä treenit jatkuvat normaaliin tapaan. Toissapäivänä mä sain pitkästä aikaa viedä Kirsun aksailemaan, koska Martti ja Kuura olivat kykkineet koko päivän metsässä. Vaikka molemmat meidän koirista on todella yli-innokkaita ja kiihkeitä radalla, niin Kira on kyllä ihan omaa luokkaansa. Sitä on välillä vaikeampi ohjata, koska se olisi vaan menossa niin täysillä, ettei oikein malttaisi kuunnella. Jostain syystä se myös irtoaa huonommin, etenkin putkiin. Toisaalta Kiralla on aivan ylivoimainen vauhti ja sellainen rakkaus lajiin, ettei paremmasta väliä. Viime aikoina sillä on myös syttynyt uusia idealamppuja; kepit on opittu tekemään kunnolla ja toissapäivänä keinukaan ei enää pelottanut, vaan siihenkin piti mennä täysillä. Aiemmin on menty melkein ryömimällä. Hieno tyttö! :)

Siinä vielä kuva Kirasta viime kesältä. Kyllä se vaan on kaunis koira, ainakin miun silmissä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti